This job is no longer active. It was disabled the Dec. 2, 2019 by AGCO
Tuotepäällikkö




Valtra Oy Ab kehittää, valmistaa, markkinoi ja huoltaa Valtra-traktoreita. Valtra kuuluu yhtenä avainbrändeistä AGCO-yhtymään, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden suunnittelija, valmistaja ja myyjä. Valtran asiakaslähtöinen ja yksilöllinen toimintatapa on ainutlaatuinen alallaan. Markkinajohtajuus Pohjoismaissa ja kolmas sija Latinalaisessa Amerikassa ovat osoitus tuotteiden ja palveluiden korkeasta laadusta ja nykyaikaisista teknisistä ratkaisuista.
Etsimme nyt Suolahteen, tuotehallintaamme vahvistamaan
P R O D U C T M A N A G E R I A
Tässä roolissa pääset toimimaan aidosti kansainvälisessä ympäristössä palkintoja saavuttaneiden korkean teknologian tuotteiden parissa. Olemme uteliaita etsimään, omaksumaan ja kehittämään uutta – haluamme tehdä asioita toisin kuin on aina tehty, jotta meillä olisi huomenna tyytyväisemmät asiakkaat ja työntekijät kuin tänään. Meillä pääset työskentelemään osana AGCOn kansainvälistä työyhteisöä, eri alojen huippuasiantuntijoiden kanssa.
SINUN ROOLISI
Tulet meille vastaamaan sinulle nimettyjen traktorimallien tuotehallinnasta, niiden teknisestä määrittelystä ja kaupallisesta kannattavuudesta. Osallistut uusien tuotteiden projekteihin alusta asti ja koordinoit yhteistyötä eri osapuolien välillä. Vastaat näiden traktorimallien kilpailu- ja suorituskyvystä koko niiden elinkaaren ajan. Toinen osa tehtävää on tuotepäällikkörooli Precision Farming and Future Technologies -alueella.
Toimit tiiviissä yhteistyössä niin AGCOn muiden maaorganisaatioiden kuin Valtran sisäisten toimijoiden, kuten tuotekehityksen, markkinoinnin ja huoltopalveluiden kanssa. Pääset mukaan myös konsernin tuotestrategian kehittelyyn.
SINUN OSAAMISESI
Sinulla on kokemusta projekteissa työskentelystä ja niiden vetämisestä. Kokemus kansainvälisessä ympäristössä työskentelystä on sinulle eduksi ja koska toimimme globaalisti, suomen kielen lisäksi kommunikoit sujuvasti myös englanniksi. Liikkuvan kaluston tuntemus (työkoneet, traktorit, raskas kalusto) on tehtävässä onnistumisen kannalta tärkeää. Maatalouden ja Valtran tuotteiden tuntemus on sinulle eduksi. Omaat hyvät neuvottelutaidot ja olet omimmillasi ohjaavassa roolissa, kansainvälisessä ympäristössä.
TARJOAMME
Pääset mukaan maailman parhaiden traktoreiden kehitykseen, kehittämään Valtran tulevaisuuden tuotteita ja palveluita. Tarjoamme sinulle työn kannattavassa ja kasvavassa kansainvälisessä organisaatiossa, osana rentoa ja rautaisen ammattitaitoista tiimiä. Meillä on kannustava ilmapiiri ja hyvä tekemisen meininki. Olemme tulevaisuuteen katsovien, osaavien ja motivoituneiden ihmisten arvostettu työpaikka. Pidämme työhyvinvoinnista huolta mm. työajan joustojen, etätyön ja kattavien työterveyspalveluiden muodossa.
KIINNOSTUNUT?
Kuulemme mielellämme lisää sinusta ja osaamisestasi! Aloitamme hakemusten käsittelyn ja haastattelut jo hakuaikana, joten lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen meille mahdollisimman pian, mutta viimeistään 1.12.2019.
Lisätietoja antaa Tuomas Nevaranta, tuomas.nevaranta@agcocorp.com / +358 40 588 6709.
Lisää tietoa Valtrasta löydät sivuiltamme www.valtra.fi