This job is no longer active. It was disabled the July 31, 2023 by Aalto University
Kurssiassistentiksi Aalto-Yliopiston Insinööritieteiden Korkeakouluun Lukuvuodelle 2023-2024



Avaamme haettavaksi assistenttipaikkoja kandidaattiohjelmien kursseille. Työt soveltuvat niin kandi- kuin maisteriohjelmissakin opiskeleville Suomen kieltä osaaville ja tarjoavat oivan mahdollisuuden ansaita tuloja joustavasti omien opintojen ohessa mukavassa ja tutussa työympäristössä. Tehtävät sisältävät opiskelijoiden auttamista laskutuvissa, palautteen antamista sekä palautettavien laskuharjoitusten tai tenttien pisteyttämistä.
Palkan ja joustavan työajan lisäksi assistenttinä toimiminen mahdollistaa erinomaisen kertauksen aiemmille opinnoille sekä tutustuttaa toimimaan akateemisessa opetus- ja tutkimusympäristössä kantahenkilökunnan ohjauksessa. Tehtävänsä erinomaisesti hoitaneet ja yliopiston henkilökunnan omalla toiminnallaan vakuuttaneet assistentit tyypillisesti myös ovat etulyöntiasemassa yliopiston tarjoamiin kesäharjoittelu- ja diplomityöpaikkoihin haettaessa.
Assistenttipaikkoja on nyt haettavissa seuraaville kursseille:
EKO-C2001 Termodynamiikan ja lämmönsiirron perusteet
Paikkoja 8
Opetusperiodi I ja II
EKO-C1019 Virtausprosessit energiatekniikassa
Paikkoja 2
Opetusperiodi III
ENG-C1002 Statiikka
Paikkoja 8
Opetusperiodi I
ENG-C1003 Dynamiikka
Paikkoja 8
Opetusperiodi IV
KJR-C2003 Virtausmekaniikan perusteet
Paikkoja 6
Opetusperiodi IV-V
ENE-C3001 Energiasysteemit
Paikkoja 2
Opetusperiodi I
Hae assistentiksi ao linkin "Apply now" kautta viimeistään 31.7.2023 ja liitä hakemukseen mukaan opintosuoritusotteesi.
Jos olet jo Aallossa töissä, haethan tehtävää sisäisen järjestelmämme kautta: Workday -> Internal Jobs.
Yhteyshenkilöt:
Tom Gustafsson ([email protected]), ENG-C1002, ENG-C1003
Kari Alanne ([email protected]), ENE-C3001
Eero Hirvijoki ([email protected]), EKO-C2001, EKO-C1019
Tommi Mikkola ([email protected]), KJR-C2003
More about Aalto University:
Aalto.fi
twitter.com/aaltouniversity
facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity