This job is no longer active. It was disabled the Dec. 21, 2023 by Aalto University
Laitoskoordinaattori (Vuorotteluvapaan Sijaisuus)



Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 13 000 opiskelijaa ja yli 4500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Haemme Sähkötekniikan korkeakouluun
KOORDINAATTORIA (VUOROTTELUVAPAAN SIJAISUUS)
Oletko kiinnostunut monipuolisista tehtävistä kansainvälisessä työympäristössä? Haemme vuorotteluvapaan sijaista koulumme johtamisen tukipalvelut -tiimiin ajalle 1.2.-16.8.2024. Meillä pääset työskentelemään kiinnostavassa tutkijoiden ja muiden ammattilaisten yhteisössä, jossa edistetään yhteiskunnallisesti merkittäviä tavoitteita tieteen ja koulutuksen saralla.
Tehtäväsi
Koordinaattorina työskentelet akateemisen henkilöstön tukena monipuolisissa tehtävissä. Työskentelet Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella laitosjohtajan ja tutkimusryhmien johtajien tukena mm. tuottamalla materiaalia päätöksenteon ja kehittämisen tueksi sekä osallistumalla erilaisten työpajojen ja tilaisuuksien toteutukseen. Näissä tehtävissä työskentelet koulun kehityspäällikön apuna.
Työtehtävään sisältyy myös rutiininomaisia kaikkien koulun laitosten toimintaa tukevia tehtäviä. Huolehdit muun muassa pienhankinnoista, kuriiripostituksista ja laskutuksista. Toisinaan vastaat kokousjärjestelyistä ja olet järjestämässä väitöstilaisuuksia, seminaareja ja konferensseja.
Sähkötekniikan korkeakoulussa kansainvälinen ja kotimainen liikkuvuus on vilkasta ja toimit laitoksilla apuna muun muassa vierailijoiden ja työntekijöiden majoitus- ja matka-asioissa sekä kulukorvauksissa.
Pääset hyödyntämään viestinnällisiä taitojasi vastaamalla laitoksen uutiskirjeen toimittamisesta, osallistumalla laitoksen sisäiseen tiedotukseen ja vastaamalla verkkosivujen päivityksistä. Osallistut yleisesti myös toiminnan kehittämiseen yhteistyössä muiden palvelutiimien kanssa.
Odotamme sinulta
Etsimme toimeen tarttuvaa henkilöä, jolla on itsenäinen ja oma-aloitteinen työote sekä kykyä toimia joustavasti muuttuvassa työympäristössä. Arvostamme yhteistyötaitoja ja asiakaspalveluhenkisyyttä, sillä keskeisenä työtehtävänä on akateemisen henkilöstön palvelu osana ammattitaitoista tiimiä.
Työskentelet kansainvälisessä työympäristössä, jossa englannin sujuva suullinen ja kirjallinen kielitaito on välttämätöntä. Monikulttuurisessa ympäristössä myös muusta kielitaidosta sekä kulttuurienvälisestä osaamisesta on hyötyä. Tehtävässä tarvitaan hyviä tieto- ja viestintäteknisiä valmiuksia sekä kykyä sisäistää uusia tietojärjestelmiä sujuvasti.
Työpäivät ovat vaihtelevia ja tehtävät monipuolisia, mikä edellyttää hyviä organisointitaitoja ja kykyä toimia joustavasti muuttuvissa tilanteissa. Työssäsi teet tarkkuutta vaativia tehtäviä itsenäisesti, joten arvostamme myös huolellista työtapaa. Toivomme, että sinulla on tehtävään soveltuva koulutus, esim. alempi korkeakoulututkinto. Aikaisempi kokemus johdon tukena työskentelystä katsotaan eduksi.
Tarjoamme sinulle
Tarjoamme sinulle mahdollisuuden olla mukana toteuttamassa tukipalveluita ammattitaitoisessa porukassa. Saat tehtäviisi hyvän perehdytyksen ja tiimin tuen.
Työpiste sijaitsee Otaniemen vauhdilla kehittyvällä kampuksella erinomaisten liikenneyhteyksien päässä. Töitä on mahdollista tehdä osittain myös etänä ja työajat ovat joustavat. Palkkaus määräytyy Aalto-yliopistossa käytössä olevan yliopistojen palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävä sijoittuu vaativuustasolle 7 ja palkka tulee olemaan noin 2900-3200 euroa kuukaudessa, riippuen valittavan henkilön kokemuksesta.
Kyseessä on vuorotteluvapaan sijaisuus ajalle 1.2.-16.8.2024. Tehtävään voidaan palkata ainoastaan henkilö, joka täyttää vuorotteluvapaan sijaisen ehdot.
Sijaisen pitää olla työttömänä työnhakijana TE-toimistossa ennen vuorotteluvapaan alkamista. Sijaiseksi voidaan palkata henkilö, joka on
-
ollut työtön vähintään 90 päivää edeltävän 14 kuukauden aikana,
-
alle 30-vuotias henkilö ja jonka tutkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi tai
-
alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias työnhakija. HUOM! Päätoimista opiskelijaa tai yrittäjää ei voi palkata sijaiseksi.
Kiinnostuitko?
Kerro meille, miksi kiinnostuit tehtävästä ja miksi juuri sinä olet oikea henkilö tehtävään. Jätä hakukirjeesi ja CV:si sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 20.12.2023 mennessä. Aalto-yliopistolla on perustellusta syystä oikeus jatkaa hakuaikaa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Sähkötekniikan korkeakoulun kehityspäällikkö Outi Elina Kansanen, jonka tavoittaa 18.12.2023. kello 10.00-11.30 numerosta 050 3781939 tai sähköpostitse outielina.kansanen(at)aalto.fi. Hakemiseen liittyvissä kysymyksissä auttaa HR partner Katri Kotinurmi, jonka tavoittaa sähköpostitse osoitteesta katri.kotinurmi(at)aalto.fi.
Sähkötekniikan korkeakoulu edistää korkealuokkaista tiedettä, teknologiaa ja innovaatioita suomalaisen yhteiskunnan ja koko ihmiskunnan hyödyksi. Meillä sähkötekniikka, luonnontieteet ja informaatioteknologia liittyvät yhteen älykkäiksi järjestelmiksi ja innovaatioiksi, jotka säästävät energiaa ja lisäävät hyvinvointia. Tutkimuksellamme pyrimme vastaamaan moniin kestävän kehityksen haasteisiin, ja tuloksiamme sovelletaan niin kännyköissä, sähköverkoissa, terveydenhuollossa kuin satelliiteissakin. Korkeakoulun erityinen vahvuus on tutkimuksen linkittyminen suomalaiseen ja kansainväliseen yritystoimintaan. Koulussamme on noin 2000 opiskelijaa, joista vuosittain valmistuu noin 50 tohtoria ja noin 250 maisteria. Henkilökuntaa on 700, joista professoreita yli 70 Sähkötekniikan korkeakouluun voit tutustua tarkemmin osoitteessa http://elec.aalto.fi/.
More about Aalto University:
Aalto.fi
twitter.com/aaltouniversity
facebook.com/aaltouniversity
instagram.com/aaltouniversity